Nyt kyllä on edellisen kirjoituksen ja tämän kirjoituksen välillä suorastaan kohtuuton väli. Anteeksi jälleen tästä! Tekosyynä tarjoan sellaista, että tässä välillä ei nyt ole mitään kovin järisyttävää tapahtunut. Ainakaan mitään sellaista mistä kunnollisen tekstinpätkän kirjoittaisi. Pinja hymyilee, nauraa, itkee, nukkuu syö. Arki rullaa omalla painollaan, vallan hienosti!

On todella mielenkiintoista nähdä, miten pinjan kognitiiviset kyvyt kasvavat koko ajan. Joka päivä saa myös hämmästyä siitä, miten nopeasti se tapahtuu! Pinja alkaa olemaan jo tietoinen muista ihmisistä, ja muuttaa käyttäytymistään sen mukaan missä seurassa ollaan. Vanhempien kesken Pinkku uskaltaa näyttää koko tunteidensa skaalan; turhautumisraivokiukusta nauruun. Tyttö osaa myös nyt vuorovaikutteista kommunikointia. Jos häntä katsoo silmiin ja puhuu, usein suu aukeaa ja kuuluu "äääääääyyyyyyäääääääääääääääääääää!". Tällaista juttelua harrastetaan sitten muutamia minuutteja putkeen, riippuen miten paljon asiaa neidillä on. :) Olen yrittänyt saada tästä juttelusta pientä videonpätkää, mutta kaikessa elektronisessa on jotain kiinnostavaa tai pelottavaa. Kamera kun tuodaan lähettyville, unohtuu kaikki! Itkut, jutut, hymyt--kaikki.

Mahanpurut on meillä nyt jo pääosin ohi. Tyttö on kaikenkaikkiaan ollut parin viime viikon aikaan paremmalla tuulella, eikä itkuja oikein aiheuta enää muut kuin tylsyys ja väsymys. Nyt ollaan päästy aika hyvin kiinni päiväunirytmiin. Pinkulle on alkanut maistumaan muutamatkin päikkärit pitkin päivää. Yleensä unta otetaan noin 1-1,5h kerrallaan, parin tunnin välein. Yöuniin ei tämä unen lisäys ole vaikuttanut juuri lainkaan. Neiti nukkuu yöt edelleen rauhallisesti, heräten kerran tai kahdesti yössä syömään. Yhä useammin ei herää yöllä ollenkaan!

Tänään oli neuvola, jossa tuikkaistiin ensimmäinen yhdistelmärokote. Tyttö huuti kuin syötävä, ja kurlasi lopun aikaa suun kautta annettavalla rota-rokotteella. Nyt kun töistä tulin, on tyttö sitten rauhoittunut. Tyttö osaa neuvojan mukaan jo aivan selvästi vierastaa. Hoitopöydällä liikkuminen näyttää jo kuulemma siltä, että saattaa lähiaikoina jo lähteä ryömimään tai konttaamaan. Painoa nyt 4950 grammaa, pituutta 59,8 senttiä.

 "Jäntevä tyttö.
Pituutta tullut hyvin, painoa vähemmän.
Hienosti seuraat lelua.
Motoriikka ikätasoista.
Atooppista ihottumaa vartalolla->perusrasvaa.
Lonkat ja aukile norm.
Aloitettu rokotukset josta suutuit."

"Isyys on ahdistavaa" @Iltalehti.

Tuossa kiintoisa, muutaman päivän vanha artikkeli. En ostanut lehteä, jossa koko juttu oli, joten seuraavat ihmettelyni perustuu ainoastaan tuohon netissä julkaistuun pätkään. Myönnettäköön heti nyt alkuun että en väitäkään olevani asiantuntija isyydessä, olenhan ollut isänä vasta kolme kuukautta. En myöskään pidä oleellisena sitä, että jutun henkilö on tullut isäksi vasten tahtoaan, kuitenkin puhutaan isyydestä yleensä. Esitän vain omat tämänhetkiset mielipiteeni ja näkökulmani isyyden vaikeudesta. Seuraavat lainaukset on otettu suoraan tuolta kyseiseltä sivustolta.

Mikko ei missään nimessä halunnut pilata elämäänsä tulemalla isäksi.

Pilata? Siis miten ihmeessä isäksi tulo pilaa elämän? Tottahan se on että lapsen tulo tuo lisää vastuuta. Ajatuksiin pitää mahtua myös joku muu kuin itse, ja muutkin kuin omat nautinnot. Ihan tuosta vaan ei enään lähdetä kaupungille vetelemään perseitä olalle, mutta jos se on se elämä joka menee pilalle, niin onko siinä silloin paljoa menetetty? Vai onko kyse jostakin muusta, esim. "omasta ajasta"? Kyllä minulla ainakin on mielestäni aivan riittävästi omaa aikaa. Ehdin kyllä harrastamaan valokuvaamista, videopelejä, akvaariota ja chilinkasvatusta työssäkäynnin ja Pinjan kanssa touhuamisen ohessa. 

Mikko kokee yhteiskunnan painostavan isiä täydelliseen isyyteen, johon vain harva kykenee. Pitäisi laulaa, leikkiä ja olla luova sekä kuskata lasta harrastuksiin.

Kukaan ei ole painostanut eikä pakottanut minua mihinkään. Haluan olla niin hyvä isä kuin pystyn. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, eikä kukaan niin oleta. Itse näkisin tämän lähinnä siten, että saa laulaa, leikkiä ja olla luova sekä kuskata lasta harrastuksiin.

Työpäivän jälkeen alkaa kotona toinen työpäivä. Isyydestä tehdään kaikilla vaatimuksilla pakkoa ja ahdistavaa, puuskahtaa Mikko.

Jos lasten kanssa leikkimisen, laulamisen, luovuuden ja harrastuksiin kuskaamisen ottaa työnä, siitä varmasti tulee työtä. Minä en osaa ajatella yhteyttä kyseisten aktiviteettien ja työn välillä. Kyllä, välillä kun töistä tulee, on tyttö pahalla päällä. En minä silti Pinjan lohduttamista, Pinkun kanssa juttelua, leikkimistä ja viihdyttämistä osaa työnä ajatella. Eikä se minua ole töiden lailla rasittanut. Isyydestä vain annetaan kummallisen negatiivinen kuva ja kuvitellaan liikoja, puuskahtaa Stiku.