Nimiäiset yms.


Nimiäiset ohi. Huh!

Ollaan tosiaan niin huonoja juhlijoita ja juhlien järjestäjiä, että meille nuo juhlat olivat jo melkoinen suoritus. Kahdessa erässä pidettiin, lauantaina Nannan suvulle, sunnuntaina minun. Kummassakin tilaisuudessa oli noin 10 osallistujaa. Mitään varsinaista nimiäisten kaavaa ei keksitty, niin nuo "juhlat" muotoutuivat lähinnä kahvitustilaisuudeksi, jossa pienen puheen lopuksi julkistettiin nimi. Eipä mitään kummempia kommentteja nimestä tullut, eli kaipa se silloin oli ihan fiksu. :)

Elo tytön kanssa on edelleen helpohkoa. Mitäpä tässä, kun tyttö on rauhallinen. Ei ole koliikki iskenyt, ei väännä D-tipat mahaa, ja yösyöttöjä on useimmiten kerran yössä. Jonkinlaisesta rytmistä alkaa tyttö saamaan kiinni, aamuisin töissäollessani kuulemma valvoo, nukkuu puolen päivän aikaan ja on hereillä kun tulen kotiin. Sitten valvotaankin miltei meidän nukkuma-aikaan asti. (noin yhdentoista maissa) Ja eipä tämä vuorokausirytmi vielä ainakaan töissäollessa ole tuntunut, on sitä väsyneenpänäkin töissä tullut oltua. :) Tosin minulla asiaa helpottaa säännöllinen, 7:00-15:30 työaika, kuuleman mukaan vuorotyöt onkin sitten asia erikseen. 

Ja onnellisia vanhempia on tyttö alkanut ilahduttamaan pienillä hymyillä! Eipä tarvitse kauaa enää tytölle lässyttää ja hymyillä, niin alkaa suupielet rullautumaan ylöspäin! Aivan ihana! Kyse taitaa kyllä tässä vaiheessa olla ihan vain mekaanisesta ilmeiden matkimisesta, mutta kyllä se silti saa luotua sisälle lämpöisen, iloisen tunteen! Noh, onhan se kommunikointia, vuorovaikutusta sekin. Ja suloista sellaista!


Loppuun pientä veisua:


Oi kultaisin, tää on kylmä maa

Et sydäntäs palelluttaa saa

Niin tahtoisin kanssas kulkea

Ja pahalta silmäs sulkea

Sun taivaalles laulan auringon

Sun kasvoilles kuutamon

Sun sydämes olkoon karttasi

Sun muistosi sun kotisi


Ylläoleva teksti on valikoiden otettu Chisun biisistä "Lähtö". Vapaa ja yksin on hieno levy. :) Teksti omistettu tyttärelleni, Pinja Amelielle.



Biisin voit kuunnella Spotifysta tällä linkillä:  Chisu – Lähtö.


Jos tällä mainostuksella saisin pitää tuon tekstinpätkän ilman lupaa. Jookos? Jos olet tekijänoikeuksien haltija, ja tunnet että tekstin esilläpito loukkaa tekijänoikeuksia, ota yhteyttä: isyystarina@gmail.com

0 kommenttia

Make A Comment
top