Nyt on vierähtänyt päälle kaksi viikkoa mukulan maailmaantulosta. Nyt jo! Aika vierähtää kyllä tolkuttoman nopeasti pikkuisen kanssa touhutessa! Sukulaisia on nähty parissa viikossa enemmän kuin parina viime vuonna yhteensä. Kummasti myös sukulaiset joiden kanssa on harvoin tekemisissä ja ihmisverkoston laitimmaiset ihmiset lähtevät liikkeille esikoisen synnyttyä. Onnitteluja, yhteydenottoja ja vierailu-uhkauksia lupauksia satelee ihmisiltä joiden olemassaoloa ei ole muistanut vuosiin. Jok' ikisen on tämä tyttö hurmannut!

"Mitenkäs teillä menee? Mitenkäs jaksatte?" Tuntuu että pääsemme jotenkin rikollisen helpolla. Oli helppo raskaus, helppo (tai helpohko) synnytys, ja taitaa olla helppo vauva. Parin viikon jälkeen onnellisia vanhempia ei väsytä yhtään sen enempää kuin normaalistikaan! Tyttö nukkuu siis melko hyvin! (tainnut isäänsä tulla, minä nukkuisin 14h yöunia jos se minusta olisi kiinni. :) ) Typy herättää keskimäärin kaksi kertaa yössä syömään ja hiljenee kyllä heti kun nänni suuhun napsahtaa. Perhepedissä kun nukumme, niin tämä tapahtuu usein niin nopeasti että useimmiten kyllä pieneen natinaan herään, mutta nukahdan melko nopeasti sen jälkeen. Sen verran aion paasata perhepeti-ideologian puolesta, että tämä tässä on kyllä ehdottomasti hyvä puoli! Kaikki kolme saa jatkettua uniaan heti kun mukula on saanut murkinaa, eikä tarvi virota ylösnoustessaan. Mutta se siitä! :)

D-vitamiinikaan ei (ainakaan vielä) ole aiheuttanut vatsanväänteitä. Neuvolasta antoivat Devitol-merkkistä tippaa, ja tyttö ei ole tuosta moksiskaan. Tosin yhtä tippaa päivässä ollaan nyt vasta annettu, toivottavasti ei tulekaan kun nostetaan päiväannosta! Maitohappobakteerivalmistetta myös aloitettiin antamaan. Näiden Rela-tippojen annosta onkin tullut minun "vakiohomma", lämmitän aamulla pumpatun maidon ja lisään sinne tipat, ja syötän pullolla. Rintamaito on tuntunut riittävän hyvin, kotona ollessa ei ole korvikkeeseen joutunut turvautumaan.

Isyysloma on kyllä hieno asia. Pääsee kaikessa rauhassa tutustumaan uuteen perheenjäseneensä, opettelemaan hänen eleensä, kommunikointitapansa ja yrittää bongata ensimmäistä hymyä (tarkoituksellista, kyllähän sitä "vahinkohymyjä" on tullut!) ja tottakai, olla rakkaansa apuna ja tukena. Nyt jo alkaa pelottamaan se, kuinka haikeaa tulee olemaan töihin paluu, mutta rahat kun ei loputtomiin riitä. Onneksi siihen on vielä vähän alta pari viikkoa aikaa. Olen miettinyt pitäväni myös isyyskuukauden sitten vanhenpainvapaan lopulla, saa olla sitten taas täysillä mukana mukulan arjessa!

Vauva-arjesta muutenkin, sitä odotti muiden perusteella paljon pahempaa. Kai tässä on vähän sitä samaa, kuin armeijan leipiin astuessa. "Odotas vaan kun sitä ja tätä ja sitten käy huonosti". Mikäs tässä, vaippa vaihtuu nopsaan kun on tarvetta. Murkinaa mukulalle kun itku on tietynlaista (sen oppii kyllä nopeasti tunnistamaan!) ja muu aika syleillään tai nukutaan. Mistään ei ole tarvinnut luopua, kaikkea voi tehdä mitä ennen syntymääkin teki, ainoa ero on että siinä on vauva mukana! Eniten minua ehkä pelotti ennen syntymää kakkapyllyn pesu ja kakkavaipan vaihto sen takia, että minulla on vähän ylitehokas yökkäysrefleksi. Sitä vain ei suhtaudu siihen kakkaan samalla lailla kuin ennen, ei sitä ajattele mitä se on, pesee vain pois ja taas mennään. :)

Mutta eritteet sikseen, elämä vauvan kanssa on pyörähtänyt käyntiin todella hyvin! Suurin väännön aihe on se, että kumpi tyttöä saa hoitaa ja milloinkin. :) Suurpiirteisesti niin, että äiti pitää muksua imettämisen molemmin puolin, ennen ja jälkeen, minä muun ajan. Hyvin tyttö myös minun sylissäni rauhoittuu. :) Nyt tosin alkanee tämä tekstinpätkä paisumaan jo melkoiseksi, että pitänee säästää seuraavaankin postaukseen jotain. Ja tyttö alkaa kaipaamaan kylpyään! Katsotaan taas, milloin muistaa seuraavan kerran kirjoittaa! :)